Tutkimusten mukaan 40% naisista ja 25% miehistä on jatkuvasti dieetillä. Jos painonpudottaminen ja varsinkin pysyvä painonhallinta olisi helppoa, nämä luvut olisivat varmaan pienemmät.. Tästä päästäänkin itse asiaan sillä useat painonhallintaan liittyvät tutkimukset kertovat, että on helpompaa pudottaa muutama kilo kuin hallita painoa pitkällä tähtäimellä. Paino kuin tuppaa nousemaan takaisin entisiin mittoihin. Eräässä painonpudotus tutkimuksessa tutkittiin sitä, miten pysyviä tuloksia laihduttajat saivat aikaan, joten tutkimukseen osallistuneita laihduttajia seurattiin viiden vuoden ajan. Tutkimuksen tuloksena oli, että vain 5 % tutkituista laihduttajista onnistuivat painonhallinnassa viiden vuoden kuluttua. Nämä 5 % olivat siis pudottaneet painoaan sillä tavalla, ettei paino noussut takaisin entisiin lukemiin. Toisin sanoen 95% laihduttajista palasi vanhoihin mittoihinsa. Tämä saattaa kuulostaa masentavalta mutta ei kannata vaipua epätoivoon, sillä oikeilla työkaluilla pysyvä painonpudotus on mahdollista.
Onnistuneessa painonhallinnassa ja pudotuksessa on tärkeintä omaksua ajatus, jonka mukaan painonpudottaminen ei ole kuuri vaan uusien terveellisempien elintapojan omaksumista. Kuulostaa tylsältä mutta näin asia on. Ihmisiä kiinnostaa saada hyviä tuloksia nopeasti ja tähän juuri muotidieettien suosiokin perustuu. Mutta mitä hyötyä on pudottaa painoa esimerkiksi viisi kiloa, jos sen saa takaisin muutaman kuukauden kuluttua? Eikö olisi tärkeämpää keskittää tämä aika ja energia siihen, että saavutetaan tuloksia hieman hitaammin mutta tulokset kestäisivät pidempään?
Ravintovalmennuksissani keskityn juuri näihin pysyvämpiin muutoksiin. Pikakuureja ja muotidieetteja kokeilemalla voit pahimmassa tapauksessa sekoittaa aineenvaihduntasi. Tähän lisättynä painon edestakainen jojoilu niin painonhallinta vaikeutuu astetta haastavammaksi.
Jos ylipainoa on paljon, painonpudotuksen alkuvaiheessa paino lähtee yleensä hyvin laskemaan, mutta jossain välissä saattaa tulla ”seinä” vastaan ja laihduttaja joutuu taistelemaan viimeisten kilojen kanssa. Miksi näiden ns viimeisten kilojen pudottaminen on vaikeaa? Koska ihmisen keho ei halua olla dieetillä tai rajoitetulla kalorin saannilla. Jokaisella ihmisellä on se tietty painotila, jossa keho haluaa pysytellä. Tämä ei kuitenkaan tarkoisitä sitä etteikö asialle voisi tehdä jotakin.
Alla muutama vinkki painonpudotukseen:
- Kokeile muuttaa liikuntatottumuksiasi. Nosta harjoituksen intensiteettiä. Kävelyn sijaan ota muutama juoksu spurtti. Sisällytä saliohjelmaan muutama HIIT liike.
- Kokeile salitreeniä tai kotona tehtäviä koko kehon painon harjoitusohjelmia. Lihakset polttavat enemmän kaloreita kuin normaali kudos. Lisäksi salitreeni parantaa ryhtiä, jolloin näytät hoikemmalta. Treenaa lihaksiasi kaksi kertaa viikossa. Lihasten vahvistaminen on tärkeää jokaisessa ikävaiheessa.
- Syö hieman vähemmän, esimerkiksi 250 kaloria. Tämä onnistuu kun vaihdat yhden välipalan vähäkalorisiin kasviksiin kuten porkkanoihin, parsakaaliin, kirsikkatomaatteihin tai keräkaaliin. Tee näistä kasviksista kaunis dippilautanen. Vaihtoehtoisesti jätä jälkiruoka väliin. Älä herkuttele millään ylimääräisellä. Muista myös kohtuus ruoan vähentämisellä. Jos syöt liian vähän, elimistösi voi joutua säästöliekille.
- Kiinnitä huomiota hiilihydraattien laatuun. Kokeile korvata peruna/pasta/riisi kasviksilla kuten höyrytetyillä vihanneksilla tai uunissa kypsennetyllä bataatilla.
💗Jenni